lauantai 15. joulukuuta 2012

Lounaalla: La Fonda, cafe&comica

Tarkoituksenani on ollut esitellä kaupungin lounaspaikkoja. Tässä nyt sitten ensimmäinen esittely.

Kurjien aamujen pelastus on eks-tempore kutsu toiselta äidiltä leikkipuiston kautta lounaalle. Perjantaina etsimme sopivaa lounaspaikkaa ja matkalla bongasimme kokeneen mammalounastajan kanssa aivan uuden paikan Puutarhakadulta läheltä Anttilaa, La Fonda Cafe&Comican. (Entinen Foodie.)

Ravintola on Facebookin mukaan avattu 12.12.12, joten siitä ei ollut vielä mitään tietojakaan saatavilla. Ravintola kuvailee itseään Facebookissa näin:

"Enjoy the colorful taste of the real Latin American food in Tampere..."

Eli siis latinalais-Amerikkalaista ruokaa on tarjolla. Seuralaiseni mukaan tällainen vaihtoehto puuttui Tampereelta kokonaan. Tilasin lapselle tomaatti-mozzarellakeiton , itselleni kvinoalla ja fetalla täytettyjä paprikoita. Lounasseuralaisemme söi samaa tomaattikeittoa chilillä höystettynä. Lounaisiin kuului leivät, mehu/vesi/maito sekä kahvi. Hintataso oli korkeahko (keitto 8,5 euroa, talon lounas 10 euroa tms). Ruuat maistuivat tosi herkullisilta ja jälkkärikahvi (jotain jouluista maustekahvia) oli minun makuuni loistavan hyvää. Jälkkäriksi otin meille tytön kanssa vielä yhteisesti cookien (2,9 euroa), macadamia -pähkinöillä ja valkosuklaalla maustettuna.


Pääsikö vaunuilla helposti sisään?
Joo, vain pieni porras, kaveri piti ovea auki.

Oliko syöttötuoli? Montako?
Vessasta löysimme myöhemmin yhden muovisen Ikean syöttötuolin, mutta tällä kertaa emme sitä tarvinneet sillä 6 kk ja 1 v 4 kk lounasseuralaiset nukkuivat rattaissa ja 3 vuotias osasi istua jo tuolilla.

Päivän lounasvaihtoehdot?

-Crema de tomate (tomato soup)
-Tuna-chipotle salad
-Pimientos con carne (meat stuffed peppers)
-Pimientos con feta y quinoa
-Colache a la mamá (zucchini, cheese and corn pie)
Plus: Pastel de choclo, Gratiini, Empanadas de pino(meat stuffed) , empanadas de camarón y queso (with shimps and cheese -nam!)....and more!


Hintataso ?
Korkeahko lounaaksi.


Oliko lasten lounasvaihtoehtoa?
 Ei. Puhuimme tästä myyjän kanssa ja lupasivat harkita asiaa. 8,5 euron keittolautanen, josta lapsi söi alle 10 lusikallista tuntui kohtuuttoman kalliilta.

Lapsiystävällisyys?
Ystävällinen ja lämmin suhtautuminen lapsiin.

Hoitotilat?
Ei hoitotasoa vauvalle, potta puuttui.



Ruoka oli tosi hyvää ja muutkin tiskissä olevat annokset herkullisen näköisiä. Lasten kanssa ei ehkä ihan ykkösmesta, mutta tässä lounaspaikassa on potentiaalia vielä kehittyä, toivotamme tsemppiä ja kokeilemme joskus uudestaan (ehkä ilman muksuja).



Mikä on sun suosikkilounaspaikka? Mitä kannattaisi suositella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti