torstai 18. lokakuuta 2012

Parasta Tampereella: Metso

 Tänään on ollut hyvä päivä. Aloitin sen tekemällä kanakeittoa, jatkettiin ystävän ja lasten kanssa leikkipuistoilulla ja mentiin sitte lähimpään kirjastoomme joka on siis pääkirjasto Metso.

 Metso on meidän yksi suosikkipaikoista, käymme siellä viikottain. Joskus piipahdamme vain pikaisesti palauttamassa lainat tai hakemassa uusia, mutta usein viihdymme kirjastossa pitkän kaavan mukaan. Kuten näin:

 Tänään meillä oli mukana omat eväät lapsille
(se mun tekemä kanakeitto).
Metsosta saa kyllä lounasta: keitto 5,9 euroa ja
pasta 7,9 (?) euroa. Lastenannoksia ei ole.
Koska oli hernekeittopäivä,
tiesin että on rahantuhlausta
ottaa lapsille keitot.
Ne jäis kuitenkin syömättä.
Onneksi on tämä "omat eväät"-nurkka.


 Se pakollinen "taidekuva",
näkymä kirjaston kahvilasta kattoon.

 Keitto maistui tytöille (3-vuotiaat ja 1-vuotias),
toisille paremmin kuin toisille.
Tämä soppa on helppo ja niiiin herkullinen.
Koostuu kasvis- ja perunasuikaleista sekä 
kanasta ja sulatejuustosta. 

 Äideille kahvia ja pullaa,
tietenkin.
Nämä on niitä arjen luksushetkiä.
Aikuista juttuseuraa ja jonkun toisen 
keittämä kahvi.

 Syömisen jälkeen alakertaan lastenosaston vessaan
pisulle ja käsien pesulle ja sitten
lainaamaan ja leikkimään.
Täällä ei tartte pönöttää paikallaan 
vaan saa leikkiä niin paljon ku sielu sietää.
Toki samalla vaivihkaa kirjaston sääntöjä opetellen.
(Ei huudeta eikä juoksennella. Eikä tapella.)

 Tää oli lapsena aika hauskaa.
Muistatteko "kun kuulet tämän äänen,
on aika kääntää sivua."
Oma suosikkini lapsena
oli Viidakkokirja.
Meillä on lapsen kanssa tämä huvi kokeilematta.
Kotona kirjoja kuunnellaan kyllä iltasaduksi.


 Menovinkki.

 Meidän tänhetkiset suosikit
löytyy lainattavaksi näistä laareista.
Tatu, Patu ja Veera- kirjat ovat nyt "in".
Peppi Pitkätossu taitaa olla monen
pienen ja ison tytön idoli. 


 Satutunnin (torstaisin kello 10 yli 3-vuotiaille) ulkopuolella
kirjaston satuhuone on auki leikille ja lueskelulle.
Huoneessa vähän pitemmät leikkijät
voi leikkiä nukketeatteria
ja lyhyemmillekin löytyy puuhansa.

Kaikista pienimmätkin saavat elämyksensä! ;)


Kiitämme erityisesti ilmaisia säilytyslokeroita, joihin jättää ulkovaatteet ja vaikka ostoskassit (kiitos vinkistä tarhakaverin äiti!), lastenosaston vessaa (pikkupönttö on kolmevuotiaan mielestä ehkä hienointa maailmassa ja vaipanvaihtokin sujuu vauvan kanssa hoitopöydällä), runsasta dvd- ja satukasetti-valikoimaa , esteetöntä kulkua liuskojen ja hissien muodossa, sekä ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa


Enpä mä löydä mitään moitittavaa.
 Pelkkää kiitettävää. Ja melkein kaikki on ilmasta.

(Joskus tosin omasta huolimattomuudesta saa maksaa sakkoa, kuten meillä kävi. Sisarkateus vauvaa kohtaan ilmenee välillä mielenkiintoisilla tavoilla, viimeksi sen sai tuntea Dumbo-äänikirja josta sivut olivat irtoilleet ja osa silputtu palasiksi. Halpaa lystiä moinen piittaamattomuus ei ole, 9 euroa saatiin pulittaa. Mutta ihan omasta syystämme.)

Metson aukioloajat 1.9.–31.5.2013

ma–pe 10–20
la 10–16


Onko teidän lähikirjastonne Metso, vai joku muu? Käyttekö ylipäätään kirjastossa? Mitä lainaatte? Vai onko kirjaston palvelut jääneet teiltä käyttämättä?

ps. Myös suosittu lastenvaatebloggari Maj Magicpoksista on käynyt Rebekka-tyttönsä kanssa Metsossa. Käy kurkkaamassa linkistä mitä Maj oli mieltä. ;)

1 kommentti:

  1. Suosittelen kiertämään muitakin Tampereen kirjastoja. Esimerkiksi satutuntien merkeissä :)

    Sampolan kirjaston lastenosasto on mahtava. Se on sellainen mökki, missä sisällä kokkauspiste ja pienet nojatuolit satuilua varten. Siellä on myös värikyniä ja värityskuvia odottamassa pieniä taiteilijoita.

    VastaaPoista